ARS NOVA 50 JUHLANÄYTTELY

Ars Nova 50 Juhlanäyttely järjestettiin Riihisaaren maakuntamuseossa Savonlinnassa. Näyttelyn juryttajana toimi kuopiolainen kuvataiteilija Arto Väisänen. Samaan aikaan maakuntamuseon Galleria Kongissa, oli esillä Ars Novan perustaja- ja kunniajäsenten teoksia.
Alla Arto Väisäsen mietteitä.
ARTO VÄISÄSEN MIETTEITÄ
Kaksikymmentä vuotta sitten pari vuotta Savonlinnassa asuneelle ja silloin myös Ars Novan jäsenenä olleelle on 50-vuotisnäyttelyn rakentaminen ollut hieno kokemus ja luottamustehtävä. Yritys oli paneutua tehtävään mahdollisimman huolella.
Puutarhat ja niiden aidat huokuvat järjestystä jatuvallisuutta geometrisin labyrinttimaisin muodoin. Puutarhan porteille jaliepeille on työntyneenä pakolaisten teltat samankaltaisin rytmein. Aivan kuin
ne olisivat jo vallannet puutarhan lepotuolinkin.
Tuohi jo materiaalina muodostaa lehtometsän tapahtumineen, sen reunalla hyörää ja pörisee mehiläiset, elintärkeät pölyttäjät.
Mies maalaa ja piirtää unelmiensa naisen, se kertoo paljonenemmän tekijästään (ollen siten myös omakuva). Teos on siltana juhlavuodenomakuvaseinään. Jokainen työ näyttelyssä onkin jonkinasteinen omakuvatekijästään. Siksi se on niin rehellistä ja konstailematonta.
Onnea 50 vuotiaalle Ars Novalle
Arto Väisänen