JÄSENLUETTELO

Auvo Aaltola, Punainen lehmä, 2021 alkydi alumiinille 127,5 x 59,5 cm.
s. 1955, Savonlinna
Sisustusarkkitehti ja taiteilija.
Taidettani voi luonnehtia sattuman sanelemaksi. Halu omaan tekemiseen syntyy lähes poikkeuksetta jonkin näkemäni ja kokemani kuvan, teoksen tai esityksen inspiroimana.
Lähtökohtana suunnitellessani teosta on saada siihen sisällytettyä jokin juju, oma oivallus, joka toimii teoksen punaisena lankana. Töissäni tämä voi olla yllätyksellinen materiaalivalinta, huumori, estetiikka tai vain kontrasti oman ja lainatun idean yhdistämisessä.
Työskentely teosten parissa tuottaa minulle mielihyvää, jota voi verrata hyvään ateriaan; makuja maailmalta, kotoa ja silmänruokaa mielenravinnoksi.
Ainala Lauri, Savonlinna.

Anna Arminen, Kultainen kurjenmiekka, 2020, etsaus ja polymeerigravyyri
Olen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Taiteelleni on tyypillistä luonnon ja historian läsnäolo, ajatusleikit sekä kerroksellisuus.
Taidegrafiikan tekniikoista minua kiehtoo erityisesti syväpainografiikka. Kolmiulotteisten teosteni materiaalina käytän usein nahkaa ja höyheniä. Kun piirrän tai maalaan, kädessäni on yleensä tussi.
Teokseni kutsuvat katsojaa mielikuvitusmatkalle. Matkalla saattaa kohdata niin ihmismäisiä eläimiä kuin eläimellisiä ihmisiäkin – tai sitten jotain aivan muuta.
Aspivaara Esko, Savonlinna (kunniajäsen).
Erno Beuker, Raadot, öljypastelli paperille, 17×19cm, 2021.

Sami Funke, Sarjasta Beethovenin Hevonen, 2018. Valokuvaprintti alumiinidipondilla, koko 50x75 cm.
Järvinen Juhani, Simpele. Taiteilijan nettisivut.
Tuomas Järvinen, Rakkaus, 2015-2016, värikynä, guassi, akryyli paperille 210cm x 100cm.
Järvinen Tuomas.
Jokainen teokseni perustuu nähtyyn tai tiedostamaani todellisuuteen, jota olen taiteilijana muuttanut haluamaani suuntaan mielikuvituksessani.
Koska havainnoin näkemääni todellisuutta, teoksissani on useasti erilaisia näkymiä. Pyrin taiteilijana jatkuvasti kehittymään ja uusiutumaan jotta ilmaisuni olisi monimuotoista. Tästä syystä käsittelen aiheita mahdollisimman monipuolisesti, jotta jokainen teokseni olisi erilainen. Minua kiinnostaa erityisesti sommittelu ja värien käyttö, sekä arkkitehtuuriset elementit joita ilmennän piirtäen ja maalaten.
Ammennan inspiraatiota erityisesti Aasian taiteesta ja estetiikasta. Teoksissa minulle on ensisijaisen tärkeää, että ne olisivat visuaalisesti kiinnostavia.

Helena Kaipio, Ulos, kollaasi, 2017.
Statement: ” Hetken hiljaisuus tuo takaisin sen, mitä työ ei muista.”

Katriina Kaija, Sarjasta Simpukat, 2021.
Kaija Katriina, Rantasalmi.

Jutta Keski-Orvola, Nimetön, 2016, 80 x120cm, Öljy ja hiili.
Keski-Orvola Jutta, Helsinki.
Luonto itsessään antaa minulle maalausaiheensa.
Maalaukselliset pinnat ja hiilellä vedetyt viivat johdattavat minut kohti puiden sisintä.
Puun maalauksellinen pinta ja sisin ovat kauneimmillaan paljaana, karuna ja elämää nähneenä. Työskentelen luonnossa tuntien, tutkien ja kuvaten puiden ja luonnonilmiöiden värilumoa.
Kamerasta kuvat siirtyvät öljyvärein kankaalle.
Annamari Kinnunen, Työmaan valot leikittelevät öisin huoneeni seinillä, monotypia, kollaasi, 80cm x 80cm, 2022.
Kinnunen Annamari, Savonlinna.
Kosonen, Ritva, Savonlinna.

Sini Kosonen, 5. jatkuvasta sarjasta Doppelgänger, 2021, lyijykynä paperille.
Kosonen Sini, Savonlinna.

Tuomo Kukkonen, Summertime, 2022, akryyliväri akryylilevylle.
Kukkonen Tuomo, Savonlinna.
Kähkönen Tuula, Virtasalmi. Taiteilijan nettisivut.

Pirita Lautala, Routes (in the Land of Empathica) I, 2021, nahkaintarsia, halk. 30cm.
Lautala Pirita, Mikkeli.
Kuvataiteilija Pirita Lautala hyödyntää teoksissaan käsityöläistaustansa tuomaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosten materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin. Lautalan teokset kertovat viitteellisin ja pelkistetyin elein tarinaa. Niiden teemana on usein kaipuu johonkin tavoittamattomaan – poissaolo, luopuminen ja muistot sekä muistista nousevat kuvat. Tietyt symboliset hahmot esiintyvät eri tekniikoin toteutettuina: tyttöhahmo kasvavan, keskeneräisen ihmisen kuvana, korppi tiedon ja opin tuojana sekä pitsi ajan ja muistin kerroksellisuuden ja hataruuden ilmentymänä. Taustalla on usein vaikeasti määriteltävä tunne: jokin, joka väistää sanoja ja liittyy poissaoloon, menneeseen ja menetettyyn.
Lautala on valmistunut artenomiksi Kankaanpään Opistosta vuonna 2002 ja kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2011. Kuvataiteilijan YAMK-tutkinnon hän on suorittanut LAB-ammattikorkeakoulussa vuonna 2021. Kuvataiteilijana Lautala on toiminut vuodesta 2004 lähtien.
Lautala työskentelee omalla työhuoneella Mikkelissä, tekee aktiivisesti yhteistyötä muiden
visuaalisen alan ammattilaisten kanssa ja on mukana eri näyttelytyöryhmissä.
Liimatainen Mari, Nuutilanmäki. Taiteilijan nettisivut.

Raija Marttinen, Musta kimppu (vuodelle 2021), akryyli kankaalle, 150x140 cm.
Marttinen Raija, Mikkeli.
Raija Marttinen (s.1970) asuu ja työskentelee Mikkelissä.
Olen maalari, pääasiallisena tekniikkanani on akryyli (ja hiili) kankaalle. Työskentelen myös yhdistäen maalausta muihin tekniikoihin, kuten ompeluun.
Muisti, muistaminen ja unohtaminen, ajan ja paikan kerroksellisuus ovat pysyviä teemoja työskentelyssäni. Mietin, mitä ovat muistijäljet ajan kartalla. Mikä muuttuu ja jää, mistä tämä hetki rakentuu. Minkälaisia jälkiä itse jätän paikkojen historiaan.

Paavo Pelvo, Tilhet, 100x130 öljy, 2018.
Pälviä Susanna, Mäntyharju. Taiteilijan nettisivut.
Hanna Räty, Kuvitteellinen mummola (ruusuhuivi), 2022, öljy, vaha levylle, 80 x 80 cm.
Räty Hanna, Juva.
Olen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa maalaamalla ja piirtämällä. Rakennan teoksistani myös tilallisia kokonaisuuksia.
Koen taiteessa tärkeäksi jonkinlaisen aitouden ja herkkyyden. Haluan, että teos koskettaa ja liikuttaa. Työskentelyni lähtökohtana on henkilökohtainen historia tai havainto. Teoksissani kurkotan yksityisestä kohti yhteistä, yleisinhimillistä kokemusta. Uskon, että teokseni ja taideteokset yleensäkin voivat olla muistipaikkoja paitsi tekijälleen, myös kokijalleen. Taideteos voi palauttaa kokijan oman historian eläväksi kokemukseksi.
Olen tekijänä sukua käsityöläisille ja värkkääjille. Tekijänä rönsyilen, raappaan ja hapuilen. Nautin käsin tekemisen välittömyydestä. Maalaamisen hetki ja käden jälki ovat tärkeitä.

Outi Savolainen.
Outi Savolainen on savonlinnalainen kuvataiteilija, keraamikko ja muotoilija. Savolaisen te- oksissa keramiikka on usein pääroolissa mutta myös muut materiaalit, kuten lasi, vaneri ja puu ovat hänelle rakkaita. Savolainen on pohtinut töissään usein suojan ja suojattomuuden teemoja. Keramiikan säröt ja hauraus toimivat hyvänä peilinä aiheeseen. Savolainen lähestyy aihetta toivon näkökulmasta. Uusimmissa matka-teemaisissa teoksissa keskiössä on va- paus. "Vapaana mistä vapaana mihin" . Kolmiulotteinen muoto, muottivalut ja uunitekniikat ovat innostavat taiteilijaa etsimään materiaalien rajoja.
Savolainen tekee omaa taidetuotantoa ja luovaa alaa yrityksensä kautta. Lisäksi hän tekee taideohjauksia ja julkisentaiteen projekteja.

Juho Sihvonen, Kaipuu, betoni, 18 cm, 19 cm, 25 cm, 2022.
Sihvonen Juho, Savonlinna.
Toiviainen Anna, Savonlinna. Taiteilijan nettisivut.
Tubal Julio, Mikkeli. Taiteilijan nettisivut.

Merja Tuomisto-Mielonen, Satunnaisia konsertteja, akryyli, 20x20.

Minna Tuunanen, Anna Sade, 60 x 60cm, 2019, Öljyvärisekatekniikka.
Tuunananen Minna.
Maalaan värikylläisellä sekatekniikalla enimmäkseen maisemia ja lähiluonnon tai asutun ympäristön yksityiskohtia.
Teokseni ovat esittäviä ja niissä esiintyvät aiheet ja elementit ovat kaikille tuttuja ja tunnistettavia, mutta värit monesti "lähtevät lapasesta" ja saattavat olla jotain ihan muuta, kuin mitä olemme tottuneet silmillämme kyseisessä kohteessa näkemään. Värit ilmaisevat tunteita ja tunnelmia.
Teosten nimet kertovat syvällisemmästä ajatuksesta, josta teos on saanut alkunsa ja inspirationsa. Joskus maalaus syntyy ensin ja nimi asettuu paikalleen pikkuhiljaa, kun maalauksen tunnelma ja elämä keskustelevat keskenään.
Kaisa Turtiainen, Salainen puutarha, 2021, ulkoseinämaalaus.
Vahvaselkä Hanna, Mikkeli. Taiteilijan nettisivut.

Pirjo Vartiainen, Kesäyö, 2016, öljymaalaus kankaalle, 61x50x1,5 cm.
Vartiainen Pirjo, Mikkeli.
Olen viettänyt lapsuuteni maaseudulla, minkä vuoksi maalauksissani luontoon liittyvät asiat ovat minulle merkityksellisiä. Luonnon läheisyydessä elämän hetket kietoutuvat luontoon. Taiteeseeni vaikuttavat ympäristö ja elämässä vaihtelevat värit ja elämän ihanuus, valo ja varjot, elämän hauraus ja tummat sävyt.
Luonnon ja ympäristön ohella värit ovat innoitukseni lähde ja inspiroivat taiteen tekemistäni. Värit voimaannuttavat sekä tuovat energiaa harmaaseen arkeen ja ympäristöön.
Ilmaisuuni vaikuttavat omat lähtökohtani, luonto, maailman kuvat ja kauneuden kaipuu.
Öljyvärimaalaus kankaalle ja pleksille ovat käyttämiäni tekniikoita.
Vellonen Jarmo, Porvoo. Taiteilijan nettisivut.
Virtanen Ritva-Liisa, Savonlinna. Taiteilijan nettisivut.